Kunniattomat paskiaiset

Transcript

1. QUENTIN TARANTINO: KUNNIATTOMAT PASKIAISET Lokakuu 2011 Käsikirjoittaminen ja elokuvan lukeminen - tehtävä 1 "INGLOURIOUS SCRIBBLERS"
2. 2 Quentin Tarantino: Kunniattomat paskiaiset Synopsis Quentin Tarantinon elokuva Kunniattomat paskiaiset ("Inglourious Basterds", 2009) sijoittuu toisen maailmansodan loppuvaiheisiin, jolloin juutalaisvainot Euroopassa ovat kiivaimmillaan. Ranska on Saksan miehittämä, ja elokuva alkaa natsieversti Hans Landan (Christoph Waltz) saapuessa ranskalaiselle maatilalle, jonka suojissa Dreyfusin juutalaisperhe piileskelee. Vain perheen tytär Shosanna (Mélanie Laurent) selviää Landan käsistä hengissä ja pääsee pakenemaan. Tarina kietoutuu Shosannan kohtalon ympärille: eletään vuotta 1944, hän pitää Pariisissa elokuvateatteria uuden henkilöllisyyden turvin. Erinäisten vaiheiden myötä Shosanna joutuu jälleen kasvotusten Landan kanssa, mutta samalla hänelle tarjoutuu täydellinen tilaisuus kostoon ja Landan ja muiden maineikkaiden natsipomojen tappamiseen – itse Hitlerin (Martin Wuttke) mukaan lukien. Kuvaan astuu mukaan luutnantti Aldo Rainen (Brad Pitt) johtama Paskiaiset, pahamaineinen ja pelätty juutalaisamerikkalaisista sotilaista koostuva erikoisjoukko, joka kiinnostuu myös mahdollisuudesta kukistaa kolmas valtakunta. Kaksoisagentti Bridget von Hammersmarkin (Diane Kruger) avustuksella he punovat yhdessä juonen, joka nivoo tarinat yhteen ja voisi onnistuessaan lopettaa sodan. Elokuvan kuningasajatus Elokuvan kuningasajatuksena on hyvän ja pahan vastakkainasettelu, jossa sodan julmuus ja mielipuolisuus korostuvat asetelmien molemmin puolin. Katsojan ei ole kuitenkaan vaikeaa valita puoltansa, ja viime kädessä paha saa oikeutetusti palkkansa. Silti elokuvan välittämä sotasankaruuden kuvaus todentaa kuinka loppujen lopuksi sodassa ei ole kunniallisia sankareita, jotka noudattaisivat reilun pelin sääntöjä tai pitäisivät lupauksensa. Tarina herättääkin kysymyksen hyvän ja pahan erosta: onko kumpikaan osapuoli hyvä? Teema Aldo Rainen johtama Paskiaiset ovat eräällä tavalla oman aikakautensa robin hoodeja, metsässä majailevia pahamaineisia lainsuojattomia, joille mikään epäinhimillinen ei ole vierasta. Köyhien ja rikkaiden sijaan hyvä ja paha kohtaavat juutalaisten ja natsien välillä. Rainen joukkion motiivina on kostaa juutalaisten kokemat vääryydet yleisemmällä tasolla, kun taas Shosannan kosto on enemmän henkilökohtainen. Natsien kylmän rotuajattelun kohteeksi joutuneiden juutalaisten kohtalo henkilöityykin eniten juuri Shosannan hahmossa. Perheensä teloitusta todistanut Shosanna on tapahtumien keskipisteessä, jonka kohtalon kautta Aldo Rainen joukon toiminta tavallaan saa oikeutuksensa. Paskiaisten poikamainen raakuus ilmentyy heidän suhtautumisessaan tappamiseen kieli poskella -tyyliin, ja se lomittuu elokuvan vakavampaan pääteemaan ja Shosannan tarinaan. Itse asiassa nämä juonen kannalta keskeiset elementit etenevät itsenäisinä tarinoinaan: Aldo Rainen joukkio ja Shosanna eivät koskaan kohtaa samassa kohtauksessa, vaikka ovatkin niissä yhtä aikaa läsnä. Yksi mielenkiintoinen sivuteema on myös identiteeteillä leikkiminen: varsinkin Aldo Rainen joukkion jäsenet salailevat todellista henkilöllisyyttään ja ehkä sitä kautta käyvät myös psykologista sotaa piiloutuessaan erilaisten roolien taakse (Jew Hunter, Bear Jew, Aldo the Apachi) ja kantavat kyseenalaista kunniaa (tähän joukkoon kuuluu myös natsien oma sotasankari Nation's Pride, joka ampui 300 vihollista kolmessa
3. 3 päivässä). Mutta elokuvassa asetelmat vaihtuvat: uhrista tulee kostaja, vainoajasta vainottu, aatteelleen näennäisen uskollisesta natsieverstistä omaa etuansa tavoitteleva ja isänmaansa helposti hylkäävä loikkari. Shosannan ansaittu kosto on katkeransuloinen, ja natsijohto kokee melkoisen kolauksen yllättävän loppuratkaisun myötä. Näin pieni joukko sorrettuja ihmisiä voi muuttaa maailman, jos he taistelevat oikeuksiensa puolesta. Paha saa aina palkkansa, tavalla tai toisella. Genre & elokuvan kuvamaailma Kunniattomat paskiaiset on toiminnallinen sotadraama, jossa nähdään paikoitellen myös Tarantinolle ominaista huumoria. Tämä käy ilmi heti alussa: jo alkutekstien aikana syntyy vaikutelma, että kyse ei olekaan elokuvasta, vaan television ja elokuvan lajityyppien sekoituksesta. Sivuosanäyttelijöiden esittelyä edeltää otsikko "Guest Starring" – selvä viittaus TV-sarjaan, jossa on mukana vierailevia tähtiä. Lisäksi aloitusraita (Nick Periton "The Green Leaves of Summer") luo odotuksia pikemminkin lännenelokuvasta kuin sotaelokuvasta. Myös ensimmäisen luvun pitkät lähikuvat kasvoista tuovat mieleen Sergio Leonen spagettiwesternit. Tarantino hakeekin usein elokuviinsa inspiraatiota jostain vanhasta tyylilajista ja lainailee paljon kuvamaailmaa sieltä. Hän myös sekoittelee lajityyppejä mieluusti keskenään yllättävällä tavalla: Kunniattomissa paskiaisissa hän poikkeaa tavanomaisesta sotaelokuvan genrestä käyttämällä sarjakuvamaisia otsikoita kohtauksessa, jossa kunniattomat paskiaiset astuvat näyttämölle ensimmäistä kertaa. Elokuvan avaavassa kohtauksessa lähikuvat ranskalaismiehen kasvoista vaihtelevat laajojen ja näyttävien maisemakuvien välillä. Maalaismaisema on täydellisen rauhallinen ja vehreä, mutta idyllisen tunnelman rikkoo Landan joukkion ilmestyminen kuvaan. Ajankuva on autenttinen, värimaailma rauhallista seepiaa tai luonnon vihreyttä, ja elokuvateatterikohtauksessa käytetään voimakasta punaista koston hengettären asuna, jossa korostuu kirjaimellisestikin hänen palava halunsa kostaa. Elokuvassa käytettyjen kuvien taustat ovat muutenkin ”hiljaisia” – teillä ei ole liikennettä, ja kuvat ihmisten kasvoista, liikkeistä ja yksityiskohdista ovat pitkiä. Myös viimeinen kohtaus tapahtuu hiljaisessa metsässä ja muutenkin kuvissa näkyy vain vähän avustavia näyttelijöitä taustalla kaiken kaikkiaan. Tämä luo kuvalliseen kerrontaan teatterimaisen vaikutelman, joka tuntuu myös kohtausten pituudessa ja tapahtumapaikoissa, jotka ovat ikään kuin näyttämöitä (kahvila, kellari, elokuvateatteri, metsä). Elokuvan huippukohta ja loppuratkaisu saa alkunsa osuvasti elokuvateatterin näyttämöltä. Onko elokuvassa onnistuttu kertomaan kuvilla kaikki tarvittava ja miksi? Elokuva koostuu viidestä erillisestä jaksosta, jotka jouduttavat tarinaa eteenpäin. Nämä luvut, kuten niitä elokuvassa kutsutaan, ovat kukin suhteellisen pitkiä kokonaisuuksia, ja osa kohtauksista on toteutettukin paikoin teatterimaiseen tyyliin. Erityisesti kellarikapakassa tapahtuva kohtaus on pitkä ja alussa hidas tempoltaan, mutta toisaalta se onnistuu hyvin tehostamaan kerronnan intensiteettiä ja jännitystä luvun loppua kohtia. Viipyilevät lähikuvat ja taustat, joista on karsittu kaikki epäoleellinen, korostavat ahdistunutta ja piinaavaa ilmapiiriä. Yksityiskohdilla on muutenkin suuri painoarvo: etenkin ravintolassa, jossa Shosanna joutuu yllättäen samaan tilaan kahden Landan kanssa, kamera viipyilee yksityiskohdissa (strudelin lähikuvaaminen) eikä musiikkia käytetä. Repliikkejä on vähän, ja ainoa ääni mikä kuuluu on Landan äänekäs strudelinsyönti. Myös Shosannan valmistautumisessa kostoonsa on vahvaa symboliikkaa –kasvoverkon huolellinen asettelu kasvojen verhoksi kuvastaa kuinka asetelmat vaihtuvat vainoajien ja vainottujen välillä: hehkuvaan
4. 4 punaiseen asuun sonnustautuva hahmo astuu koston enkelin rooliin. Huolimatta laskelmoivista ja väkivaltaisista kostosuunnitelmistaan Shosanna saa katsojan sympatiat puolelleen. Ehkä tässäkin on yksi kontrasti joka hätkähdyttää: Shosannan hahmo vaikuttaa ulkoisesti hauraalta, mutta hänen päämäärätietoiset aikeensa natsieliitin eliminoimisesta kertoo jostain aivan muusta. Kuvamaailman uskottavuus Kuvallinen kerronta hyödyntää värimaailman kontrasteja ja se sopii hyvin tarinaan. Kuvat täyttyvät hyvin syvistä ja kirkkaista väreistä; ne toistuvat niin luonnossa kuin hahmojen vaatetuksessa, kuten juuri Shosannan punaisessa asussa. Kuvamaailman uskottavuus vaihtelee laidasta laitaan elokuvan aikana, koska kyseessä on Tarantinon tuotos: ajankuva on enimmäkseen todella tarkkaan toteutettu, väkivalta realistista, univormut autenttisia. Mutta sitten päälle ilmestyy sarjakuvamaista tekstiä ja vanhoja opetusvideoiden pätkiä, jotka havahduttavat katsojan palautumaan nykypäivään ja muistamaan, että tämä on fantasiaa. Mitkä asiat elokuvassa miellyttivät teitä ja missä asioissa ohjaaja olisi voinut tehdä mielestänne toisin? Elokuva on aihepiiriltään raskas ja ahdistava juutalaisten ja natsien menneisyyden tuntien, ja kesto olisi saattanut tuntua puuduttavalta ellei mukana olisi ollut kikkailua musiikilla ja huumorilla sekä sarjakuvamaisilla elementeillä. Osaltaan tietty sarjakuvamaisuus oli jotenkin ennalta-arvattavaa Tarantinoa ja vaikutti aavistuksen päälleliimatulta erikoisuudentavoittelulta. Toisaalta taas se onnistui myös keventämään tarinaa, joka muuten olisi saattanut olla liian raskassoutuinen ja tummasävyinen. Kohtausten kiireetön teatterimaisuus toimi kihelmöivän tunnelman luojana, vaikka ne vaikuttivatkin välillä ehkä liiankin pitkiltä. Myös musiikissa vastakohta-ajattelu toistuu: usein musiikkivalinnat elokuvissa nivoutuvat saumattomasti tarinaan ja ajankuvaan, joskus jopa kuvamaailmaa paremmin, kun taas Tarantinon elokuvissa ne ovat enemmän ”cooleja” lisämausteita tai pikemminkin shokkikeinoja, koska eivät sinällään sovi ajankuvaan tai tunnelmaan lainkaan (esimerkkinä David Bowien "Cat People" elokuvateatterikohtauksessa). Musiikkivalinnat yllättivät, mutta ne kuitenkin sopivat tarinaan ehkä juuri sen vuoksi. Juonen kannalta yllättävintä oli elokuvan loppuratkaisu ja historian kulun ilahduttava muuttuminen. Kaikki tietävät mitä todella tapahtui, joten katsoja odottaa jossain määrin seuraavansa fiktiivistä mutta silti historiallisesti todenmukaista tarinaa ja otaksuu arvaavansa miten tarina päättyy – huonosti. Ahdistava tunne muuttuikin siis täysin odottamatta tyydyttäväksi riemuksi, kun saamme hetken kuvitella elokuvan kautta mitä olisikaan voinut tapahtua. Tarinassa on siis yllättäviä käänteitä, niin hahmojen kohtaloissa kuin muutenkin loppuratkaisussa: kosto onnistuu täydellisesti, vaikka sillä on myös hintansa ja se vaatii uhrinsa. Hahmot ja näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan uskottavia. Tarinan uskottavuutta lisäsi myös se, että roolihahmot puhuivat omaa äidinkieltään, eivätkä esimerkiksi ranskankieliset puhuneet englantia ranskalaisella korostuksella. Jotkut Paskiaisten hahmoista olivat jokseenkin yliampuvia, mutta toisaalta karrikoidut hahmot sopivat hyvin Korkeajännitys-albumien tyyppiseen sarjakuvamaisuuteen, jota joukkio elokuvassa ilmentää.
5. 5 Lisäksi kommentoikaa vapaasti elokuvan teissä aikaansaamia tunteita Elokuva oli erilainen sotaelokuva, virkistävä kokemus, joka kuitenkin oli erilaisuudestaan huolimatta myös vakavasti otettava ja ajatuksia herättävä. Harvoin tulee kiinnitettyä huomiota näyttelijöiden taitoihin; tässä leffassa eurooppalaiset näyttelijät loistivat roolisuorituksineen. Vähemmän tunnettu näyttelijä on katsojalle yhtä kuin roolihahmonsa, Hollywood-tähti Brad Pitt sen sijaan on aina Brad Pitt, huolimatta siitä, kuinka hyvin hän roolinsa tekee. Christoph Waltz natsiupseeri Hans Landan roolissa häikäisi, hän on sivuosa- oskarinsa ansainnut. Elokuvassa ei lopulta ollut kovinkaan paljon väkivaltaa, joka on hyvä. Tietenkin siinä oli raakojakin kohtauksia kuten natsimerkin kaiverrus otsaan, päänahkan poistaminen ym. Ei kuitenkaan liikaa mässäilty verellä. Elokuvassa oli onnistuttu säilyttämään piinaavuus ja uhka, joka leijui koko elokuvan ajan ilmassa. Väliin oli ripoiteltu hieman huumoria, joka kevensi tunnelmaa. Elokuva olisi muuten saattanut käydä hyvinkin raskaaksi. Landan näyttelijä teki hyvin suorituksen, koko elokuvan ahdistavin ja aidoin hahmo! Ehkä vähän inhotti kun jotain vetästiin pesismailalla päähän mutta nekin kohdat ei ollu mitenkään liioteltuja (vrt. Kill Bill). Maisemat upeita ja mielenkiintoisia, kuvakerronnassa välillä sarjakuvaelementtejä, välillä mustavalko tiedotus filmiä;). Loistavia näyttelijä suorituksia, Landa supermairee;), Apassi Aldo kunnon jenkkikessu puoliverinen;), Hitler kunnon hermoheikko, Fransmanni maanviljelijä veti upeesti lähikset alussa;), Shosanna upee, kaunis, ”munakas”…ei ollu muuten Tarantino missään kohtaa, vai oliko? Eikö se yleensä oo! SS-eversti Landa sai pintaan vain negatiivisia tunteita; vihaa, ahdistusta, inhoa, halveksuntaa. Hänen juutalaisten vertaus Rottiin toi hyvin esille raakuuden ja omatunnottomuuden, jonka voisi kuvitella auttavan rotuajattelijoita heidän ”puhdistus-töissään” todellisuudessakin. Elokuva synnytti minussa myös ahdistusta ajatellessani sodanuhkia tänäkin päivänä. Shosannan rohkea kosto aiheutti toisaalta myös voitontunnetta ja jonkinlaista mielihyvää, kuten myös ”Hitlerin” historiankirjoista poikkeava kohtalo. Pahimmista pahin sai palkkansa. Shosannan ensi-iltaan valmistutuva kohtaus Bowie (?) taustamisiikkeineen oli seksikäs, ehkä hivenen eroottinenkin. Ristiriitaisia tunteita, sääliä ja inhimillistä ymmärrystä alkukohtauksessa isän paljastettua naapuriperheensä. Myös Shosannan inhimilliset tunteet Fredrickiä (”Kansakunnan Ylpeys”-elokuvan sankari) kohtaan tämän jo häntä ammuttua saivat pintaan pientä ymmärrystä myös vihollista kohtaan. Näyttelijä Hammersmarkin seurassa olevat ”italialaiset” sai myös humoristisia piisteitä heidän jouduttuaan yllättäen puhumaan italiaa todella huonolla menestyksellä, vaikkakin Landan aiheuttama jännitys säilyi taustalla vahvasti. Hugo Stiglitzin raa’at Gestapojen puukotus ja tappokohtaukset ei herättänyt minkäänlaista sympatiaa häntä kohtaan vaikka uhrit olivatkin natseja. Kaiken kaikkiaan, koko elokuvan ajan, odottava jännitys tulevista ikävistä tapahtumista säilyi katkeamatta. Siitä piti huolen everti-Landan läsnäolo suurimmassa osassa kohtauksista. Myös elokuvan yllättävät käänteet pitivät tarinan kulkua arvaamattomana.